Ajankohtaista

Mediatiedote: Luhanka edellyttää YVA-menettelyn soveltamista Jyväskylän Salolan tuulivoimapuisto -hankkeeseen

Julkaistu 5.2.2020

Luhangan kunnanhallitus päätti kokouksessaan 4.2. lausunnossaan edellyttää YVA-menettelyn soveltamista Salola Wind Park Oy:n Salolan tuulivoimapuisto hankkeeseen.

Lausunnossaan kunta toi esiin esimerkiksi luontokohteiden ja matkailutoiminnan läheisyyden, Keski-Suomen hiljaiset alueet, maakuntakaavan sekä kahden eri puiston yhteisvaikutuksen maisemaan. Lausunnossa tuotiin esiin myös että, teollisuus on sijoitettava sellaisille alueille, jotka on kaavassa sitä varten suunniteltu.

Luhangan kunnan ja asianosaisten asukkaiden, kiinteistöjen omistajien sekä matkailualan yrittäjien kohdalla kyseessä olisi kohtuuton tilanne ilman YVA-menettelyä. Kyseessä olevaa tuulivoimahanketta tullaan vastustamaan poikkeuksellisen paljon, jolloin YVA-menettelyn soveltaminen on myös hanketoimijan etu.

Lisätietoja:

Tuomo Kärnä
Kunnanjohtaja
040 551 0134
tuomo.karna@luhanka.fi

Martti Viinikainen
Kunnanhallituksen puheenjohtaja
040 832 1650