Esi- ja perusopetus

Luhangan koulu

Esi- ja perusopetus Luhangassa

Luhangassa on yksi perusopetuksen alakoulu, Luhangan koulu, joka toimii Tammijärvellä osoitteessa Tammijärventie 316, 19910 Tammijärvi. Luhangan uusi koulurakennus otettiin käyttöön syksyllä 2017. Koulua suunnitellessa ja rakentaessa on otettu huomioon uuden opetussuunnitelman vaatimukset kaikissa oppimistiloissa.

Luhangan koulu on pieni kylä- ja seutukoulu. Koulussamme on oppilaita seuraavilta maantieteellisiltä alueilta: Luhanka, Joutsan Pappinen, Jyväskylän Putkilahti ja Hartolan Vuorenkylä. Seutukouluna pystymme palvelemaan lähialueen perheitä mahdollisimman hyvin kuntarajoihin katsomatta.

Luhangan kunnan esiopetus järjestetään Luhangan koulussa. Esiopetus ja perusopetus ovat tiiviissä yhteistyössä ja siirtymä esiopetuksesta perusopetukseen on vaivaton yhteistyön johdosta. Meillä on yhteinen henkilökunta ja yhteiset tilat. Myös ennen esiopetusta on mahdollista osallistua varhaiskasvatukseen, jota annetaan ryhmäperhepäivähoitoryhmässä uuden koulun välittömässä läheisyydessä. Jo varhaiskasvatuksen aikana koulun henkilökunta, piha-alueet ja tilat ovat käytössä tulevilla oppilaillamme.

Luhangan koulussa oppilaat tulevat kuulluksi ja nähdyksi koulupäivänsä aikana. Samalla lapsesi saa oppia turvallisessa, luonnonläheisessä ja upeassa ympäristössä. Pienet opetusryhmien koot ja oppimisen tukitoimet rakentuvat pienessä yhteisössämme yksilöllisesti kunkin oppilaan tarpeisiin vastaaviksi.


Koulussamme painotetaan laaja-alaisia oppimisalueita, joita ovat :

  • ajattelun kehittyminen ja oppimaan oppiminen
  • kulttuurinen osaaminen
  • vuorovaikutus ja ilmaisu
  • itsestä huolehtiminen ja arjen taidot

Huomioimme toiminnassamme ihmisten ja luonnon kunnioittamisen. Tämä näkyy kouluarjessamme kierrättämisenä ja säästäväisyytenä. Olemmekin mukana Vihreä lippu-ympäristönsuojeluohjelmassa.

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta

Luhangassa tarjotaan myös perusopetuslain mukaista aamu- ja iltapäivätoimintaa, ensisijaisesti 1.-2. luokan oppilaille.

Aamutoiminta järjestetään sitä tarvitseville oppilaille varhaiskasvatuksessa. Lisätietoja antaa sivistysjohtaja Tiina Koivuniemi puh. 040 347 9217.

Koululaisten iltapäivätoiminta on järjestetty Luhangan koululla ensisijaisesti 1.-2.- luokan oppilaille. Mukaan mahtuu myös eskareita sekä 3.-4. luokkalaisia oppilaita. Lisätietoja antaa vastuuohjaaja Marjo Merivirta p. 040 355 0211.

Tervetuloa Luhangan kouluun, täällä tehdään tulevaisuus yhdessä!

Luhangan koulu Peda.netissä: