Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Pohjois-Päijänteen kansalaisopiston historia kirjaksi, julkaisutilaisuus Korpilahdella

Pohjois-Päijänteen kansalaisopiston historia kirjaksi
Sivistystyötä ihmisten keskellä ja ihmisten kanssa

Opistoliike täytti hiljattain 120 vuotta. Ensimmäinen työväenopisto perustettiin Tampereelle 1899, ja samana vuonna sen rehtori Severi Nuormaa kirjoitti kirjasen Kansanomaisesta opetustavasta. Nuormaan opetusopin mukaan kaikessa kansanopetuksessa on pidettävä tunnuslauseena, että ainoastaan paras on kyllin hyvää.
Vuonna 1963 tuli voimaan laki kansalais- ja työväenopistojen valtionavusta, jossa puolestaan määriteltiin kansalaisopiston tehtävä: ”…edistää aikuiskasvatusta opettamalla kansalaisille heidän vapaa-aikanaa sellaisia tietoja ja taitoja, jotka ovat tarpeellisia kansalaiselämässä sekä edistävät itseopiskelua ja henkistä itsensäkehittämistä, ynnä ohjata vapaa-ajan oikeaan käyttöön”.
Lainsäädäntö mahdollisti kunnille halvan, joustavan, nopealiikkeisen, paikkakunnan elämässä mukana olevan ja sen tarpeet ja olosuhteet huomioonottavan opiston perustamisen. Kun Korpilahdella samoin kuin kumppaniksi ryhtyneessä Luhangassa ajan henkinen ilmasto oli suotuisa kaikenlaisille sivistyspyrkimyksille, ”tarjoukseen” tarttuminen oli luonnollista.
Pohjois-Päijänteen kansalaisopiston perustamisesta ja kansalaisopistotoiminnan alkamisesta Korpilahdella ja Luhangassa tulee keväällä 2020 kuluneeksi 50 vuotta. Merkkivuonna sopii tarkastella, kuinka eri puolilla järveä sijainneet maalaiskunnat onnistuivat yhdistämään voimansa ja luomaan taipuisan toimintamallin, jonka avulla vuodesta toiseen toimitettiin alussa mainittua kyllin hyvää sinne missä sitä tarvittiin – ihmisten keskelle.

Outi Penttisen kirjoittama Ihmisten keskellä, ihmisten kanssa käy läpi Pohjois-Päijänteen kansalaisopiston historian alkaen perustamiseen sisältyneistä kiemuroista. Tarinaa täydentää noin tuhannen nimen luettelo tekijöistä, joiden voimin oli mahdollista antaa opetusta, jota sanapari ”runsas ja monipuolinen” onnistuu kuvaamaan vain viitteellisesti. Sanallisen annin ohella vaikutelmaa toiminnan täyteläisyydestä välittää kuvitus, joka on koottu pääosin ennen julkaisemattomasta aineistosta. Kuvatoimituksesta ja kirjan graafisesta ilmeestä vastaa Pekka Suomäki.

IHMISTEN KESKELLÄ, IHMISTEN KANSSA Pohjois-Päijänteen kansalaisopisto. Korpilahti-Luhanka (144 sivua, sidottu, kovakantinen, nelivärinen)

Julkaisutilaisuus 16.2.2020 kello 14 Korpilahden Vanhassapappilassa (Koivukuja 8)
Lisätiedot: Pirkko Savinen, 040 8443 397, pirkko.savinen@pp.inet.fi
Outi Penttinen, 0400 424 149, penttinenouti@gmail.com