Luhangan Vesihuolto Oy korottaa perusmaksuja

Luhangan Vesihuolto Oy:n mediatiedote

Vesihuollon perusmaksujen korotukset

Luhangan Vesihuolto Oy on joutunut tekemään merkittävän vesihuollon perusmaksujen korotuksen. Samalla yhtiö on päättänyt oikeudenmukaistaa perusmaksuja muuttamalla maksujen perusteita kiinteistön vedenkulutuspotentiaalin mukaisiksi.

Korotukset johtuvat merkittävistä toimintaolosuhteiden muutoksista raakavesituotannossa ja vesihuollon hallittavuuden järjestämisessä sekä ovat välttämättömiä vesihuolto- ja osakeyhtiölain näkökulmasta.

Luhangan Vesihuolto Oy:n puhdasvesituotanto on ollut yhtiön perustamisen jälkeen suurelta osin ostoveden varassa, mikä on aiheuttanut merkittävää ostokulua yhtiölle koko sen perustamisen jälkeisen ajan. Tällä hetkellä yhtiö tuottaa puhtaan veden omana tuotantonaan ja valmistelee toisen vedenottamon käyttöönottoa.

Vesihuollon hallittavuudesta yhtiö on saanut viranomaisilta kehotteita parantaa toimintaansa ja yhtiö on tällä hetkellä viranomaisten vankassa valvonnassa. Yhtiö ei pysty tällä hetkellä noudattamaan vesihuolto- eikä osakeyhtiölakia.

Päivitetyillä perusmaksujen kriteereillä yhtiö haluaa myös oikeudenmukaistaa liittyjien hinnoittelua kiinteistöihin liittyvän vedenkulutuspotentiaalin mukaisiksi. Tällöin kiinteistötyyppi ohjaa hinnoittelua paremmin kuin tämän hetken tasahinnoittelu.

Perusmaksuilla tarkoitus varmistaa ja turvata luotettava vesihuolto Luhangan kunnan alueella

Luhangan kunnan vesihuollon järjestäminen vaatii lähitulevaisuudessa merkittäviä parannuksia laadun- ja riskienhallintaan sekä investointeja raakavesituotantoon. Nykyiset perusmaksut eivät riitä kattamaan tulevien tarpeiden edellyttämiä investointeja ja hallinnan kasvavaa tarvetta. Lisäksi yhtiön talouden tasapainottaminen edellyttää aikaisempien vuosien käyttötalousvelaksi otetun velan vähentämistä. Vesihuoltolain mukaan maksujen tulee pitkällä aikavälillä kattaa sekä toiminnan kustannukset että investoinnit.

Yhtiön taloudellinen tilanne on haastava ja se on tehnyt tappiota jokaisena toimintavuotenaan. Korotusten tekeminen yhtiön perusmaksuihin on välttämätöntä, jotta yhtiö voi suoriutua sille säädetystä velvoitteesta vesihuollosta huolehtimiseksi. Käyttö -ja perusmaksut ovat usean vuoden ajan jo olleet alhaisemmat kuin maksuilla katettavat kustannukset.

Yhtiö on selvittänyt juristien ja asiantuntijoiden avulla mahdollisuuksiaan perusmaksujen merkittäville korotuksille ja lopputulemana on, että korotukset tulee tehdä vesihuoltolain mukaisesti. Luhangan Vesihuolto Oy:n hallitus päätti vuoden 2026 perusmaksuista kokouksessaan 10.10.2025. Yhtiö pitää tilannetta valitettavana, mutta toimii lakien edellyttämällä tavalla turvaten vesihuollon tulevaisuutta kunnan
alueella. Myös Luhangan kunta yhtiön omistajana on vaatinut sen tilanteen vakauttamista ja hallinnan turvaamista.

Hintojen korotusten ja maksuperusteiden muutoksen jälkeen Luhangan kunnan ja sen omistamien asunto-osakkeiden maksuosuudet kasvavat merkittävästi, jolloin kunta omistajana on ottamassa muutosta etulinjassa vastaan.

Tiedottaminen asiasta

Luhangan kunta yhtiön pääomistajana pitää vesiyhtiön ja vesihuollon järjestämisen tilanteesta julkisen tiedotustilaisuuden marraskuun aikana. Ajankohdasta tiedotetaan erikseen.

Median edustajille on varattu oma tilaisuus 20.10.2025 klo 9–10 Luhangan kunnan valtuustosalissa osoitteessa Hakulintie 2, 19950 Luhanka.

Perusmaksujen hinnasto

Perusmaksut tällä hetkellä:
Puhtaan veden perusmaksu 57,05 € / kiinteistö / vuosi
Jäteveden perusmaksu 102,90 € / kiinteistö / vuosi

Uudet taksat 1.1.2026 alkaen:

Yhden huoneiston asuintalot:
Perusmaksu puhdasvesi16,30 €/kk/asuintalo
Perusmaksu jätevesi16,30 €/kk/asuintalo
Yhtä huoneistoa suuremmat asuinkiinteistöt:
Perusmaksu puhdasvesi13,80 €/kk/huoneisto
Perusmaksu jätevesi13,80 €/kk/huoneisto
Useamman huoneiston kohteet ilman omaa liittymää:
Perusmaksu puhdasvesi11,30 €/kk/huoneisto
Perusmaksu jätevesi11,30 €/kk/huoneisto
Liikekiinteistöt / Kiinteistöosakeyhtiöt:
Perusmaksu puhdasvesi30,10 €/kk/kiinteistöosakeyhtiö
Perusmaksu jätevesi30,10 €/kk/kiinteistöosakeyhtiö
Liikekiinteistöt / Kiinteistöosakeyhtiöt, joissa myös asuinhuoneistoja:
Perusmaksu puhdasvesi30,10 €/kk/kiinteistöosakeyhtiö + 11,30 €/kk/huoneisto
Perusmaksu jätevesi30,10 €/kk/kiinteistöosakeyhtiö + 11,30 €/kk/huoneisto
Vapaa-ajan kiinteistöt:
Perusmaksu puhdasvesi11,30 €/kk/kiinteistö
Perusmaksu jätevesi11,30 €/kk/kiinteistö
Muut liittymät:
Perusmaksu puhdasvesi12,55 €/kk/liitttymä
Perusmaksu jätevesi12,55 €/kk/liittymä

Hinnat sis. alv. 25,5 %

Uudet taksat astuvat voimaan 1.1.2026. Perusmaksu peritään asiakkailta vuoden aikana tarvittaessa useammassa erässä.

Lisätiedot

Yhtiön puolesta tiedotuksesta vastaa:

Kunnanjohtaja
Tuomo Kärnä
040 551 0134
tuomo.karna@luhanka.fi