Luhangassa saa maaliskuun alusta alkaen liikuntaneuvontaa

Kunta tarjoaa maaliskuun alusta lähtien luhankalaisille liikuntaneuvontaa. Liikuntaneuvonta on maksuton palvelu, jossa edistetään terveyttä ja hyvinvointia, aktiivista arkea, tuetaan toimintakyvyn ylläpitoa ja lisätään liikuntaa asiakkaan henkilökohtaiset tarpeet ja voimavarat huomioiden.

Liikuntaneuvonta on tarkoitettu erityisesti terveytensä kannalta liian vähän liikkuville, elintapasairauksia sairastaville, ikäihmisille ja hyvinvoinnin edistämiseen tukea kaipaaville.

Luhangan kunta on hakenut ja saanut valtionavustusta Suomi liikkeelle -ohjelmasta liikuntaneuvonnan käynnistämiseen. Hankkeessa on painotus alueelliseen ja hyvinvointialueen kanssa tehtävään yhteistyöhön liikunnallisen elämäntavan edistämiseksi.

Hanke aloitetaan ostopalveluna ja sen tuottaa joutsalainen Tahto Works Oy, joka on toteuttanut liikuntaneuvontaa myös mm. Joutsassa ja Toivakassa. Luhankalaisia opastaa liikuntaneuvoja ja fysioterapeutti Anna Rossi.

Aluksi liikuntaneuvontaa on kerran viikossa, perjantaisin. Tarjolla on yksilöneuvontaa, kuntosaliohjausta sekä ohjattu ryhmä kuntosaliharjoitteluun.

Ohjattu ryhmä kuntosaliharjoitteluun

  • Tammijärven kuntosalilla (Luhangan koulu, Tammijärventie 316, Tammijärvi) perjantaisin klo 10:30-11:30
  • Luhangan kuntosalilla (Kylätalo, Kotipellontie 1, Luhanka) perjantaisin klo 13:00-14:00

Ohjattu ryhmä tarjoaa ohjausta turvalliseen ja tehokkaaseen harjoitteluun sekä opastusta laitteiden ja välineiden käyttöön.

Osallistuminen ei vaadi aiempaa kokemusta kuntosaliharjoittelusta, vaan ohjattu ryhmä on juuri sitä varten, että kuntosali ja sen laitteet tulisiva tutuksi. Osallistuminen on maksutonta.


Ilmoittautuminen ohjaukseen ja lisätiedot:

Anna Rossi
Liikuntaneuvoja
puh. 050 473 394
anna.rossi@luhanka.fi


Lisätiedot liittyen liikuntaneuvonnan järjestämiseen:

Vuokko Lehtonen
Hyvinvointijohtaja
puh. 050 3362 227
vuokko.lehtonen@luhanka.fi