Ajankohtaista

Joulupuu tuo jälleen hyvää mieltä luhankalaisille ja joutsalaisille

Tänäkin vuonna Luhangan ja Joutsan kunnat järjestävät yhdessä Joutsan seurakunnan kanssa jo perinteeksi muodostuneen Joulupuu-joululahjakeräyksen lapsille sekä yksinäisille tai vähävaraisille aikuisille. Joululahjakeräyksellä halutaan taata lahja jokaiselle joutsalaiselle ja luhankalaiselle lapselle ja nuorelle sekä haastavassa elämäntilanteessa oleville aikuisille. Lahjatoiveen esittäminen ei edellytä sosiaalipalveluitten tai diakoniatyön asiakkuutta. Kuka tahansa taloudellisesti tiukassa tilanteessa oleva voi esittää toiveen tai lapsen tai aikuisen läheinen voi olla yhteydessä ja esittää toiveen lahjansaajan puolesta. Viime vuonna lahjatoiveita oli Joutsassa ja Luhangassa yhteensä noin sata ja lähes jokainen niistä toteutui. Siitä iso kiitos lahjatoiveiden toteuttajille!

Lahjakeräys toteutetaan samalla tavalla kuin aiempinakin vuosina. Joutsan sosiaalitoimen työntekijät sekä seurakunnan diakoni keräävät perheiltä ja aikuisväestöltä lahjatoiveita, jotka sitten toimitetaan nimettöminä Joutsan kirjastossa, Leivonmäen Hyvän Mielen kyläkaupassa ja Luhangan kunnantalon edessä oleviin joulukuusiin. Näitä toiveita voi kuka tahansa halukas sitten täyttää hakemalla toiveen kuusesta ja hankkimalla kyseisen lahjan määräaikaan mennessä.

Joulukuuset, joissa on sekä lasten että aikuisten toiveita, ovat Joutsan kirjastolla, Hyvän mielen kyläkaupassa Leivonmäellä 14.11. alkaen ja Luhangan kunnantalon edessä 21.11. alkaen. Toiveita voi käydä täyttämässä 11.12. saakka. Määräajan jälkeen sosiaalitoimen henkilöstö ja diakoni toimittavat lahjat saajilleen.